Mari-Elina Koivusalo: Raitiotiellä pelottelu on asiatonta

Julkaistu: 26.02.2021

Mari-Elina Koivusalo

Jukka Löyttyniemi kirjoittaa (TS 24.2.) sellaisia väitteitä kuntavaaleista ja -ehdokkaista, että katson asiakseni oikaista niitä.

Löyttyniemen mukaan äänen antaminen kuntavaaleissa raitiotiemyönteiselle ehdokkaalle tarkoittaa samalla äänen antamista Turun talouden romahdukselle ja kriisikuntamenettelyyn joutumiselle, vuosien liikenneruuhkille, palvelujen romuttumiselle ja työntekijöiden irtisanomisille. Koska satun olemaan raitiotietä kannattava kuntavaaliehdokas, koen oikeudekseni oikaista, ettei tämä pidä paikkaansa.

Kannatan menestyvää ja elinvoimaista Turkua, joka pärjää kaupunkien välisessä kilpailussa, houkuttelee työntekijöitä ja yrityksiä ja kykenee turvaamaan asukkailleen laadukkaat palvelut myös tulevaisuudessa; koulut, päiväkodit, ikäihmisten hoivan. Kannatan myös sitä, että kasvavassa Turussa on tilaa monille liikennemuodoille ja mahdollisimman vähän ruuhkia, minkä osaltaan varmistaa tehokas ja houkutteleva joukkoliikenne.

Kannatan myös keskustelua, jolla luodaan toivoa, pitäydytään faktoissa eikä lietsota täysin keksittyjä uhkia.

Funikulaarin ja teatteriremontin budjettiylityksiin viittaaminen alkaa kyllästyttää, niin tuomittavia kuin ovatkin. Turku investoi joka vuosi yli sadalla miljoonalla eurolla, ja lähes kaikki hankkeet pysyvät budjetissa tai alittavat ne. Tampereella raitiotieinvestointi on edennyt budjetin mukaisesti (siellä alkaa muuten olla jo valmista ja keskustan uutta olemusta suitsutetaan).

Koronapandemia on vähentänyt liikkumista, mutta samalla se on ehkä kylvänyt uusia siemeniä Turun kasvulle. Etätyön yleistyessä asuinpaikan voi valita helpommin pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, mikä osaltaan lisää Turun kasvupotentiaalia.

Siinä Löyttyniemi on oikeassa, että ääni mennee samalla ratikan jatkoreiteille. Ne kun ovat hyvinkin kannattavia ja kustannustehokkaita ensimmäisen vaiheen jälkeen, kun varikko ja ydinkeskustan osuudet on jo rakennettu ja hyödyt konkretisoituneet. Tampereella tämä on jo nähty.

En kuitenkaan pidä hyvänä, jos vaalikeskustelussa lukkiudutaan pelkästään raitiotiekysymykseen. Kuntavaaleissa päätetään paljon muistakin ihmisten arkeen vaikuttavista asioista sekä ylipäätään niistä arvoista, joilla kaupunkia viedään eteenpäin.

Mari-Elina Koivusalo

Kaupunginvaltuutettu, kuntavaaliehdokas

 

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 26.2.2021.