Presidentti Mauno Koiviston syntymästä tulee ensi vuonna 100 vuotta. Koivisto oli syntyisin Turusta ja täällä hän myös kävi koulunsa ja korkeakoulunsa. Turun on syytä muistaa omaa presidenttiään juhlavuonna mahdollisimman näyttävästi.
Turun nimistötoimikunta on esittänyt nimettäväksi Turun pääkirjaston Mauno Koiviston kirjastoksi kansainvälisten esimerkkien mukaan. Toimikunnan perusteissa käydään läpi kirjallisia ja tieteellisiä harrastuksia ja saavutuksia, mitkä puoltavat nimenomaan kirjaston ottamista huomionosoituksen kohteeksi.
Pidämme esitystä erinomaisena. ”Mauno Koiviston kirjasto” olisi edelleen myös Turun pääkirjasto, eikä siten vaadi kaiken materiaalin uudelleen käsittelyä, vaan riittävät muokkaukset pystyy hoitamaan varmuudella juhlallisuuksien alkuun mennessä. Kunhan päätöksenteko on ripeää.
Tämä ei poista tarvetta muistomerkin teettämiselle. Toivottavasti 100-vuotisjuhlavuoden aikana saadaan tehtyä päätökset myös muistomerkin teettämiseen liittyen. Tähän sopiva paikka olisi täydellisen muodonmuutoksen kokeva Turun satama – Koiviston uralle ja elämälle keskeinen sijainti.
Petra Peltonen
Turun kulttuuri- ja nuorisolautakunnan pj
SDP:n puoluehallituksen jäsen
Petja Raaska
Turun kulttuuri- ja nuorisolautakunnan jäsen
Turun SDP:n toiminnanjohtaja