Historia
Turun sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön perustaminen syksyllä 1906 oli osaa laajaa yhteiskunnallista muutosprosessia. Taustalla vaikuttivat mm. tsaarinvallan heikkeneminen, sitä seuranneen liikehdinnän ulottuminen Suomen ja huipentuminen lokakuussa 1905 suurlakkoon. Tämä päätti ns. sortokauden ja avasi portit eduskuntauudistukselle. Kansaneduskunta oli työväenliikkeen keskeisimpiä vaatimuksia ja sen seurauksena Suomesta tuli – ainakin periaatteessa – yksi aikansa demokraattisimmista valtioista.
Edessä olevien eduskuntavaalien vuoksi SDP:n järjestörakenne uudistettiin elokuussa 1906. Tässä yhteydessä sääntöihin kirjattiin mm. piiri- ja kunnallisjärjestöt. Piirijärjestöt toimivat vaalipiirin alueella, kunnallisjärjestöjä perustettiin kaupunkeihin ja suurimpiin maalaiskuntiin.
Järjestörakenteen uudistus loi pohjan modernille puolueorganisaatiolle. Piirijärjestö toimi vaalipiirin kattavana yhteistyöelimenä, kunnallisjärjestöille siirtyi työväenyhdistyksiltä poliittisen toiminannan järjestäminen. Toimet Turun sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön, samoin kuin Varsinais- Suomen sosialidemokraattisen piirin, perustamiseksi käynnistyivät 29.8.1906.
Sortotoimet tuntuivat ja näkyivät Turussakin monella tapaa. Esimerkiksi lehteä sensuroitiin, poliisit olivat läsnä kunnallisjärjestön tilaisuuksissa tai niiden pitäminen estettiin kokonaan. Turun kunnallisjärjestön jäsenmäärä vaihteli poliittisten olosuhteiden vaihdellessa vuoden 1907 yli 3000 jäsenestä vuoden 1914 alle 700:ään, mutta olojen salliessa jäsenluku lähti uuteen nousuun ollen vuonna 1917 jo lähes 5900.
Politiikassa sosialidemokraatit painottivat työtä ja toimeentuloa. Myös raittiusaate eli vahvana ja viina nähtiin aatteen vihollisena. Paljon pahaa viina aikaan saikin. Keinot kunnallisen vaikuttamiseen olivat kuitenkin vähäiset, sillä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kunnissa toteutui vasta kansalaissodan jälkeen. Siihen asti äänestää saivat vain miehet ja hekin varallisuutensa perusteella. Turkulaiset sosialidemokraatit aloittivat kunnallisvaalilakon vuonna 1907. Lakko lopetettiin vasta uuden kunnallislain astuttua voimaan vuonna 1919.
Vuonna 1917 turkulainen työväki osoitti mieltään kaupunginvaltuustoa vastaan. Varallisuuden perusteella koottu porvarillinen valtuusto ei työväen hätään reagoinut ja vuodenvaihteessa ajauduttiin sisällissotaan.
Keisarivalta murtui keväällä 1917, mutta työväestö joutui seuraamaan sivusta, miten kunnallista valtaa käyttäneet porvarit löivät laimin elintarvikehuollon ja työllisyyden hoidon. Jos porvarit olisivat suhtautuneet suurissa kaupungeissa vakavasti työttömyyteen, hintojen rajuun nousuun ja elintarvikepulaan, ja asioita hoidettu myös työläisten edusmiehiä kuullen, olisi kansalaissota kenties vältetty. Esimerkiksi Turussa sosialidemokraatit valmistautuivat kesällä 1917 kunnallisvaaleihin, eivät vallankumoukseen.
Sosialidemokraattien riveissä oltiin kahta mieltä kehityksen suunnasta: vanha järjestöväki olisi halunnut edetä parlamentaarista tietä, uudet jäsenet olivat taipuvaisia jyrkempiin toimiin. Myös Turussa vaaka kallistui radikaalien hyväksi. Turkuun perustettiin myös punakaarti, mihin kuului 2 000–3 000 miestä. Kaartin esikunta sijaitsi Vartiovuorenmäellä merisotakoulussa. Nykyisin rakennus tunnetaan tähtitornina.
Kansalaissodan jälkeen voittajat perustivat 15 vankileiriä. Turun leiri sijaitsi Sirkkalankadun ja Kaivokadun kulmassa venäläisen tarkka-ampujien tyhjilleen jättämässä kasarmissa. Leirillä oli pahimmillaan noin 3 300 vankia. Kurjenkaivonkadulle viettävässä rinteessä on nykyisin vankileirin ja sen uhrien muistomerkki.
Kansalaissodan jälkeen moni oletti, että työväenliike oli lyöty; punaisia oli kuollut runsaat 27 000, minkä lisäksi noin 38 000 oli vailla kansalaissoikeuksia ja moni paennut Venäjälle. Sosialidemokraattien johtoon tulivat maltilliset miehet, etunenässä Väinö Tanner. Heidän johdollaan järjestöjen toiminta käynnistyi yllättävänkin pian. Myös sosialidemokraattien menestys vuoden 1919 eduskuntavaaleissa (80 paikkaa) oli yllätys. Tanner, Väinö Hakkila ja monet muut sosialidemokraatit tekivät suurtyön myös punavankien hyväksi. Heidän ansiostaan esimerkiksi ulkomailla kiinnitettiin huomiota vankileirien epäinhimillisiin oloihin. Ulkomailta tullut kritiikki pakotti voittajat kiinnittämään huomiota leirien oloihin ja armahduksiin.
Turussa sosialidemokraattien toiminta alkoi jälleen 28.11.1918 VPK:n talolla pidetyssä kokouksessa. Kokous oli tarkoitus pitää jo 3. marraskuuta, mutta poliisi esti sen. Vuonna 1919 järjestettiin ensimmäiset yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuneet kunnallisvaalit. Näissä vaaleissa sosialidemokraatit saivat 15 jäsentä 42-paikkaiseen valtuustoon.
Vuoden 1919 lopulla järjestön jäsenmäärä oli runsaat 800, ja siihen kuului 19 järjestöä. Pinnan alla kyti kuitenkin hajaannus; SKP olo aloittanut taistelun työväenjärjestöistä ja SDP:n maltillisten johtajien oli vaikea vastata kovia kokeneiden väkijoukkojen odotuksiin. Puoluekokouksessa sääntöjä muutettiin niin, että ammatillinen ja poliittinen työväenliike erkanivat toisistaan. Ennen kaikkea tässä kokouksessa sinetöityi sosialidemokraattien ja kommunistien välirikko.
SKP organisoi toimintansa Turkuunkin ja esimerkiksi vuoden 1924 kunnallisvaaleissa sosialidemokraatit saivat kaupunginvaltuustoon 4 ja kommunistit 8 paikkaa. Kommunistit saivat haltuunsa myös Turun työväenyhdistyksen sekä työväentalon.
Vuonna 1933 oikeiston hyökkäykset sosialidemokraatteja vastaan jatkuivat. Tällöin mm. keskusvaalilautakunta hylkäsi puolueen kunnallisvaaliehdokaslistan. Maaherra kumosi kuitenkin päätöksen ja puolue saattoi osallistua vaaleihin. Tämä sosialidemokraattien syrjäyttämispyrkimys ei ollut yksin turkulainen ilmiö, vaan vastaavanlaisia yrityksiä esiintyi laajemminkin.
Kolmikymmenluvulla sosialidemokraattien järjestö- ja vaalikannatus kasvoivat. Osittain tähän vaikutti kommunistien toiminnan kieltäminen ja vaalikannatuksen siirtyminen sosialidemokraateille. SDP:n aseman vahvistumista heijasti myös uuden työväentalon rakennustöiden käynnistyminen kolmikymmenluvun lopulla. Talon rakentamista häiritsivät mm. rahavaikeudet ja sodan syttyminen. Ongelmista selvittiin ja talon vihkiäisiä vietettiin 10.10.1940.
Kolmikymmenluvun lopulla poliittinen yhteistyö nosti punamullan myötä päätään. Kansallista yhtenäisyyttä lisäsi sodan uhka. Sotavuosina muistettiin vihdoin myös kansalaissodassa kaatuneiden leskiä myöntämällä heille pieni eläke. Sotavuosina sosialidemokraatit huolehtivat työväestön toimeentulosta ja vaativat mm. parempaa sotakuukausipalkkaa. Sosialidemokraattiset naiset avustivat sodassa kärsineitä, kuten pommituksissa kotinsa menettäneitä. Naisjärjestön lomakoti Piikkiössä tarjosi monelle lapselle tervetullutta vaihtelua sota-ajan elämään.
Rauhan koitettua kunnallisjärjestö otti kantaa sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin lähettämällä rouva Linda Tannerille seuraavansisältöisen sähkeen: ”Turun sos.dem. kunnallisjärjestön edustajiston tänään koolla ollut kokous esittää täten Teille sattuneiden tapausten johdosta kunnioittavan tervehdyksensä. Samalla kokous haluaa lausua syvän kunnioituksensa miehenne, tuomari Väinö Tannerin maamme työväenliikkeen hyväksi suorittamaa työtä kohtaan”.
Sodan jälkeen Suomessa pelättiin kommunistien vallankaappausta. Turussa, missä kommunisteilla oli vahva kannatus, kävivät turkulaisdemarien nokkamies Johannes Koikkalainen ja SDP:n puoluesihteeri Väinö Leskinen, Koikkalaisen hyvä ystävä, tiedustelemassa sotilaspiirin komentajalta, että oliko ja miten varauduttu vallankaappausyritykseen. Koikkalaisen kertoman mukaan oli varauduttu, ja jos jotain olisi tapahtunut, olisi komentajan mukaan tullut ”paljon kuolleita kommunisteja”.
Kesän 1948 vaaleissa kommunistit menettivät suurpuolueen asemansa, minkä lisäksi he kärsivät tappion sosialidemokraateille ammattiyhdistysliikkeestä käydyssä taistelussa. Vaikka sosialidemokraatit nousivat johtavaksi työväenpuolueeksi, pysyi SKDL pitkään Turussa suurempana. Viisikymmenluvulla sosialidemokraattien kannatus vakiintui noin 25 ja kommunistien runsaaseen 30 prosenttiin. Kuusikymmenluvun lopulla puolueiden kannatus oli tasavahva ja seitsenkymmenluvulla voimasuhteet kääntyivät sosialidemokraattien hyväksi. SKDL:n kannatuksen alamäen seurauksen vasemmisto menetti enemmistöasemansa Turussa vuoden 1976 kunnallisvaaleissa. Vuoden 1980 vaaleissa SDP voitti, ja Turusta näytti tulevan jälleen punainen. Voitto vesittyi vaalien jälkeisiin loikkauksiin, joissa 4 SDP:n listalta valittua valtuutettua jätti puolueen.
Viisikymmenluvulla käynnistyi kaksi pitkälle työväenliikkeen tulevaisuuteen vaikuttanutta ja toisiinsa monin säikein kietoutunutta prosessia: SDP:n hajoaminen ja ammattiyhdistysliikkeen hajaannus. Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattinen liitto (TPSL) perustettiin keväällä 1959. Puolueriidan aikana puheet ja otteetkin saattoivat olla kovia. Esimerkiksi sittemmin apulaiskaupunginjohtajana ja ministerinä toiminut Johannes Koikkalainen heitettiin miesvoimin ulos Tarmon talolla pidetystä skogilaisten kokouksesta. Myöhemmin sos.dem. puoluetta ja ammattiyhdistysliikettä harsittiin yhteen Turun sos.dem. kunnallisjärjestön entisen puheenjohtajan Rafael Paasion johdolla.
Vielä kuusikymmenluvulla turkulaisessa demarikentässä vallassa olivat ns. asevelisosialistit. Kilpailevaksi ryhmittymäksi seitsenkymmenluvun alussa syntyi ns. vasemmisto, johon kuului nuoria radikaaleja, ammattiyhdistysväkeä sekä muuten vain vallinneeseen olotilaan tyytymättömiä. Kahdeksankymmenluvulla sisäisten kiistojen merkitys väheni ja yhdeksänkymmenluvulla saavutettiin hieman samanlainen tilanne kuin kuusikymmenluvulla: järjestö oli verraten yhtenäinen ja vallankäyttö vakiintunut.
2000-luvulla järjestö on hitaasti mutta varmasti siirtänyt valtaa uusille sukupolville suurten ikäluokkien jäädessä vähin erin pois, joskin ikäryhmien kirjo on edelleen suurta. Vuonna 2018 järjestön johdossa aloitti mittarikorjaaja Mika Maaskola. Vuonna 2021 Turussa otettiin käyttöön Turun pitkäaikainen tavoite: pormestarimalli. Tarkoituksena on saada kuntalaisen ääni kuulumaan päätöksenteossa prosessin alusta loppuun, mikä mahdollistuu täysipäiväisten luottamushenkilöiden avulla. SDP:n ensimmäinen apulaispormestari Turussa on Piia Elo, kenen vastuulle kuuluu kasvatus- ja opetussektori. Valtuustoryhmän vetäjänä aloitti vuonna 2021 Taru Pätäri. Turun SDP on vuonna 2021 kaikenikäisten ja -taustaisten järjestö, joka yrittää huolehtia turkulaisten arjen turvallisuudesta kaupungin ja valtion taloushuolien keskellä.
Arto Jokelan esityksestä lyhentänyt ja jatkanut Petja Raaska
— Petja Raaska
