Matti Vikström: Talkootyö hiipuu

Allekirjoittanut oli 1980-luvulla kymmenkunta vuotta mukana Turun Pyrkivän koripallon junioritoiminnassa. Silloin kaikki toiminta oli talkoopohjaista ja lasten harrastusmaksut olivat todella alhaisia. Talkoilla valmennettiin ja jopa liimattiin sekä vaihdettiin bussikatosmainoksia. Tämä talkootyö johti silloin aikoinaan koripallomies Jukka Lindbergin johdolla joka lauantaiseen pelipäivään Lausteen koululla. Tämä oli mielestäni varsinainen kulttuuriteko Varissuon ja Lausteen lasten hyväksi. Aamusta iltaan Lausteen koululla oli iloisia nuoria jopa vanhempineen. Parempi siis olla ohjatun liikunnan parissa kuin lähiöjengiytymässä. Sittemmin tämä talkoohenki hiipui sekä kaatui liian harvojen harteille ja toimintakin aikoinaan loppui vetäjien sekä työväen seurojen rahojen puutteeseen.

Vaan mihin on tultu nyt? Talkootyö urheiluseuroissa on hiipunut olemattomiin. Seurat joutuvat maksamaan palkkaa valmentajille, jotka suostuvat toimimaan lasten ja nuorison valmentajina. Jopa Turun Nappulaliiga painii ongelmien kanssa saadakseen talkoohenkisiä vanhempia toimintaansa mukaan. Kaikki tämä on johtanut harrastusmaksujen huimaan nousuun erityisesti jääkiekossa ja jalkapallossa, joista on tullut varakkaampien perheiden eliittiurheilua. Tämä aiheuttaa väliinputoamisia vähävaraisten perheiden lasten liikuntaharrastuksiin. Kaikki lupaavatkaan urheilijanalut eivät pääse etenemään harrastuksessaan, saatikka päätymään urheilun huipulle valtakunnallisesti maamme pääsarjoihin.

Siis omantunnon kysymys: Onko talkoohenki kadonnut hyvinvointiyhteiskunnastamme? Eikö meitä kiinnosta enää lastemme ja nuortemme harrastukset? Kehotan kaikkia pohtimaan näitä kysymyksiä. Toivottavasti monet tulevat siihen johtotulokseen, että lähtevät mukaan talkootyöhön. Lapsissa ja nuorissa sekä heidän harrastuksissaan on tulevaisuus!

MATTI ”VIKI” VIKSTRÖM

PIENI TYÖMIES EVP

Turku